Puhujat

Lisätietoja puhujista Luottamus työmarkkinoilla-seminaarissa 26.10.2018.

Jarkko Eloranta.jpgJarkko Eloranta, puheenjohtaja, SAK

Jarkko Eloranta toimii SAK:n puheenjohtajana ja johtaa SAK:n toimistoa hallituksen ja edustajiston päätösten mukaisesti sekä edustaa ja edistää SAK:n tavoitteita suhteessa julkisuuteen ja yhteistyökumppaneihin.
 

Sture Fjäder
Sture Fjäder, puheenjohtaja, Akava

Sture Fjäder on kauppatieteiden maisteri ja valtiotieteiden kandidaatti. Hän on toiminut Akavan puheenjohtajana vuodesta 2011 alkaen.


 

Antti Palola
Antti Palola, puheenjohtaja, STTK

Antti Palola johtaa STTK:n toimiston työskentelyä, neuvottelutoimintaa ja yhteiskunnallista vaikuttamista. Hän vastaa STTK:n edustajistolle ja hallitukselle järjestön toiminnasta sekä johtaa puhetta STTK:n hallituksessa ja työvaliokunnassa. Palola on toiminut STTK:n puheenjohtajana vuodesta 2013.
 

Ann Selin
Ann Selin, puheenjohtaja, PAM

PAMin puheenjohtajana miltei 16 vuotta toiminut Ann Selin on tasa-arvon ja pohjoismaisen sopimusyhteiskunnan vankkumaton kannattaja. Uransa aikana hän on nähnyt läheltä miten yhteiskunnan ja työn muutos vaikuttavat työelämään. Selin tunnetaan myös kansainvälisen yhteistyön puolestapuhujana, hän on toiminut mm. puheenjohtajana yli 20 miljoonan jäsenen palvelualojen maailmanliitossa UNIssa.
 

Jyri Häkämies
Jyri Häkämies, toimitusjohtaja, EK

Valtiotieteiden maisteri Jyri Häkämies on toiminut Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n toimitusjohtajana vuodesta 2012 alkaen. Aiemmin hän on ollut mm. elinkeinoministeri, puolustusministeri ja kansanedustaja.

 

Markku Jalonen
Markku Jalonen, työmarkkinajohtaja, KT Kuntatyönantajat

Markku Jalonen on työmarkkinajohtaja vuodesta 2007. Hän on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden lisensiaatti.

 

 

Karen Spens

Karen Spens, rehtori, Hanken

Karen Spens on toiminut Hankenin rehtorina vuodesta 2015. Spens on logistiikan ja yritysmaantieteen professori, jonka myötä hän on julkaissut useita kirjoja humanitaarisen logistiikan aihealueelta. Spens on myös yksi Hankenin Humanitarian Logistics and Supply Chain Research Institute (HUMLOG) – tutkimusinstituutin perustajista.

 

Niklas Bruun


Niklas Bruun, professori emeritus, Hanken

Professori emeritus Niklas Bruun on työoikeuden kansainvälisesti tunnustettu asiantuntija, joka on julkaissut useita alan tutkimuksia ja oppikirjoja.

 

Matti Kukkonen

Matti Kukkonen, professori, Hanken

OTT ja KTT Matti Kukkonen on vero-oikeuden professori ja kauppaoikeuden laitoksen johtaja Hankenilla. Kukkonen on julkaissut runsaasti artikkeleita ja kirjoja alalta.
 

 

Harry Salonaho

Harry Salonaho, kauppatieteiden tohtori, Hanken

Kauppatieteiden tohtori Harry Salonaho on väitellyt Hankenilla aiheesta “Muutostarpeita Suomen työlainsäädännössä ja työmarkkinakäytännöissä”. Hänellä on yli 40 vuoden kokemus johtavista tehtävistä paperi-, pakkaus- ja elintarviketeollisuudessa niin Suomessa kuin ulkomailla.